Radio Suomesta Poimittuja

Radio Suomesta poimittuja: Tappaminen on armeijan tehtävä, jota hieman hyssytellään

Informações:

Synopsis

Miten armeijassa tehdään pojista miehiä? Onko tarkoituksena kasvattaa karskeja tappajia, jotka eivät suotta tunteile vai sallitaanko siellä koko elämän tunnekirjo? Kaikki kotona -lähetyksen molemmat vieraat ovat palvelleet myös rauhanturvatehtävissä, kenttärovasti Janne Aalto Afganistanissa ja Mika Virta tiedotusupseerina Kosovossa. Toimittajana Sanna Pirkkalainen. Saako armeijassa sanoa että pelottaa? Kenttärovasti Janne Aalto vakuuttaa, että kyllä saa sanoa. - Sotilaspappina olen pelosta monesti keskustellut varusmiesten ja henkilökunnankin kanssa. Kun asiasta ollaan keskusteltu ääneen "mörkö" on kutistunut pienemmäksi. Sitä on vaikea arvioida, kuinka pieneksi pelko on asettunut, mutta ainakin "mörköä" on juostu sen verran karkuun, ettei se ole sillä hetkellä kiinni saanut. Mitään tehtävää tai koulutusta ei ole pelon vuoksi keskeytetty. Sanoja tappaminen, väkivalta tai kuolema ei Taistelijan oppaassa vuodelta 1980 esiinny, mutta jos ihan kaikki kiertoilmaukset ja kruusaukset riisutaan, niin siitähän s