Radio Suomesta Poimittuja
Radio Suomesta poimittuja: Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen: Meinasin tukehtua epäonnistumisen pelkoon
- Author: Vários
- Narrator: Vários
- Publisher: Podcast
- Duration: 0:36:41
- More information
Informações:
Synopsis
Hymyilevä mies on Juho Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva ja heti tuli voitto Cannesista. Elokuva kertoo nyrkkeilijä Olli Mäestä. Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Hän hävisi lopulta ottelun tyrmäyksellä täyden olympiastadionin edessä. Hymyilevä mies -elokuvassa pohditaan mm. toteuttaako omaa unelmaa vai elääkö elämäänsä tyydyttääkseen muiden menestyksen janoa. Olli Mäestä haluttiin tehdä suuri urheilusankari ja mediasirkuksen tähti, mutta hän ei suostunut toisten pelinappulaksi. Ohjaaja Juho Kuosmanen tietää, miltä epäonnistumisen pelko tuntuu. - Hymyilevää miestä tehdessäni meinasin tukehtua epäonnistumisen pelkoon. Istuin yksin työhuoneessani kellarissa, sormet kylminä näppäimistöllä ja mietin, että ensimmäinen pitkä elokuvani näytetään Cannesissa. Siitä täytyy tulla mestariteos, vähempi ei riitä. Siinähän kiipeää perse edellä puuhun, jos alkaa ensin miettiä elokuvan vastaanottoa. Millainen Juho Kuosmanen on ohjaajana?