Radio Suomesta Poimittuja

Radio Suomesta poimittuja: Sananen – Näillä geeneillä

Informações:

Synopsis

Emme ole tahallamme tämmöisiä. Meillä on tietyt geenit, jotka jylläävät konehuoneessa. Uusi tutkimustieto on tehty armahtamaan monen vaikeaksi havaitun veijarin. Kiitos siitä. Tässä iässä sitä tajuaa, että ainoat geenit jotka on varmuudella saanut, on karsinogeenit. Kaikki ne varhaislapsuuden mustanpuhuvat sopivasti hiiltyneet grillimakkarat ovat olleet hyvää polttoainetta matkalla kohti vehmaampia korpisuoria. Jo kohta unohdin opiskelijakämpässäni ranskalaiset uuniin. Olen puhaltanut yhteen hiileen, jos toiseenkin, ja pohtinut onkohan tämä peruna vai makkara? Mistä minä olen tehty ja minkälaiseksi voinkaan muuttua? Löysivät väkivaltageenin. Tämä on vasta alkua. Ihminen on maailman hämmästyttävin otus ja me tunnemme itsemme vieläkin niin huonosti. Tiede ei tee meistä yhtään tämän onnellisempia, mutta armollisempia se saattaa tehdä. Nakkikioskilla joka viikonloppu tappeleva Arppa näkyy uudessa valossa. Hän ei olekaan tietoisesti kasvattanut itseään vinoon ja puhjennut siksi rajun kurkun kastelun ansiosta l