Synopsis
Metsäradiossa puhutaan metsänhoidosta, retkeilystä ja luonnosta.
Episodes
-
Lähimetsän merkitys on korostunut koronan aikana
21/04/2021 Duration: 09minLähimetsän merkitys on kuluneen vuoden aikana korostunut usealle suomalaiselle entisestään. Pandemian myötä suomalaiset ovat rynnänneet lähimetsiin ja luontopoluille. Moni on ehkä ymmärtänyt lähimetsän merkityksen vasta nyt. Toisille lähimetsä on taas aina ollut iso osa elämää. Helsinkiläiselle kuvataiteilijalle Terhi Ketolaiselle muutaman minuutin päässä sijaitseva luonto on henkireikä, mutta myös luovuuden kannalta tärkeä paikka. Pohjois-Karjalasta jo nuoruudessaan Helsinkiin muuttanut Ketolainen on vasta aikuisena alkanut pohtia omaa metsäsuhdettaan. Aikuisuudessa lähimetsän merkitys on kasvanut, mutta Ketolaisen sisimmästä löytyy kaipuu koskemattomaan metsään, jossa ihmisen vaikutus ei näy eikä kuulu. Terhi Ketolaista haastatteli Elina Kinos.
-
Kenen luonto?
14/04/2021 Duration: 13minSuomalaiset luontokuvaajat ja valokuvataiteilijat on nyt koottu ensimmäistä kertaa yhteen Kenen luonto- näyttelyyn, joka on vielä kuukauden esillä Jyväskylän taidemuseossa, ja lähtee sen jälkeen kiertämään Suomea. Minna Pyykkö kävi näyttelyssä juttelemassa hankkeen puuhamiehen läänintaiteilija Marko Hämäläisen ja näyttelyn kuraattorin Juha Suonpään kanssa. Miltä Suomen luonto näyttää näiden kuvaajien silmin? Onko luontokuvaajien ja valokuvataiteilijoden luonto hyvin erilainen? Voiko luontokuvilla muuttaa maailmaa? Toimittajana oli Minna Pyykkö.
-
Henkilökuvassa Pertti Oksanen
14/04/2021 Duration: 12minMetsäradion henkilökuvassa tavattiin Orimattilan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pertti Oksanen. Hän on jo vuosikymmenien ajan järjestänyt nuorille harrastajille suunnattua leiriä Orimattilan Salusjärvellä.
-
Metsien äänimaisema avautui
14/04/2021 Duration: 07minVarpuspöllö on Euroopan pienin pöllö, vain punatulkun kokoinen. Pääosa varpuspöllöistä pesii iäkkäissä kuusivaltaisissa metsissä, joiden ylenpalttiset hakkuut ovat saattaneet tämänkin metsälajin uhanalaisten lintujemme vauhdikkaasti pidenneelle listalle. Pöllökoiras viheltää soidinääntään maalis-huhtikuussa aamu- ja iltahämärissä. Kirkkonummella Pertti Koskimiehen pihanlaidalla on jäljellä ikikuusikkoa varpuspöllölle. Pöllön vaiettua alkukevään metsä punarintoineen, sepelkyyhkyineen ja rastaineen herää uuteen aamuun.
-
Matkasuksilla Lapissa
07/04/2021 Duration: 10minLintututkija Pertti Koskimies on hiihtänyt kauan puusuksilla, jotka on valmistanut Suomen viimeinen kyläsuksiseppä Esko Vilminko Sotkamon Ohravaarassa. Suksi on kuuluisan Fredrik Heikkisen kehittämä paltamolainen matkasuksi, suksimalli silloin, kun ihmisen pitää erämaassa hiihtää minne mieli vie. Hiihtäjän mieltä ylentää sekin, minkä samalle jäljelle sattunut kolttavaimo Pertille kerran ensisanoiksi huudahti: Kyl siul on kauniit sukset! Pertti palasi viikko sitten haukkareissustaan Utsjoelta, jossa lumi- ja lämpöolot olivat tällä kertaa ennätyshankalat jopa matkasuksihiihtäjälle. Pertti Koskimiehen kanssa aiheesta keskusteli Asko Hauta-aho.
-
Jouko Alhainen viestii kurkien kanssa
07/04/2021 Duration: 14minJoillakin meistä on erityistaitoja, kuten vaikkapa kommunikointi eläinten kanssa. Eikä nyt puhuta lemmikkikissoista tai koirista, lehmistä tai lampaista, vaan ihan luonnoneläimistä. Humppilalainen Jouko Alhainen tunnetaan siitä, että hän puhuu kurkien kieltä - ja itse asiassa monien muidenkin lintujen kieltä. Mitä se sellainen ihmisen ja linnun välinen vuoropuhelu oikein on, ja mitä linnut juttelevat keskenänsä? Toimittajamme Anna-Kaisa Brenner tapasi muutama päivä sitten Jouko Alhaisen eräällä pirkanmaalaisella pellonlaidalla. Paikalla oli tietysti myös kurkia.
-
Metsästäjätutkinto
31/03/2021 Duration: 12minJokaisen metsästäjän matka alkaa metsästäjätutkinnon suorittamisella. Sen voi tehdä kahdella tavalla: joko itsenäisesti opiskelemalla tai osallistumalla riistanhoitoyhdistyksen järjestämään koulutukseen. Koulutuksen päätteeksi pidetään tutkintotilaisuus, joka pohjautuu Metsästäjän opas -kirjaan. Kun metsästäjätutkinto on onnistuneesti suoritettu, saa maksaa riistanhoitomaksun. Todistuksena siitä saa metsästyskortin. Näin todetaan Metsästäjäliiton nettisivuilla. Toiminnanohjaaja Pertti Oksanen Orimattilan riistanhoitoyhdistyksestä on järjestänyt näitä tutkintotilaisuusksia jo vuosikymmenien ajan ja nähnyt uudet ehdokkaat heti erästyksen alkutaipaleella. Asko Hauta-aho lähti selvittämään metsästätutkintoon liittyviä asioita Pertti Oksasen kanssa.
-
Miten metsä liikkuu?
31/03/2021 Duration: 10minHyytiälän metsäasemalle on asennettu maailman ensimmäinen pysyvästi metsää kartoittava laserkeilausasema. Se on ollut toiminnassa jo viime keväästä lähtien ja sen on tarkoitus tuottaa uudenlaista tietoa metsän tilasta ja puiden liikkeistä. Tutkijat odottavat nyt parhaillaan, että pääsevät seuraamaan tätä alkavaa kevättä ja kasvukauden alkua. Menetelmä on niin tarkka, että sen avulla voidaan havaita esim uusien lehtien ja neulasten puhkeaminen ja kasvu. Sekin on tähänastisissa tutkimuksissa yllättänyt, että puut liikkuvat- esimerkiksi vuorokauden mittaan! Minna Pyykkö jututti Maanmittauslaitoksen tutkimuspäällikkö Eetu Puttosta puiden ja metsien liikkeistä.
-
Latu halkoo maisemaa
30/03/2021 Duration: 08minKoronan kupliin komentamat kansalaiset tahtovat valoon ja maisemaan tuulettumaan. Tavallista useampi on tänä talvena suunnannut ulos sukset jalassaan, ja mikäpä ettei. Huikeita latuja on Suomi ollut, ja on vieläkin muutaman viikon ajan, ristikollaan lähes runsaudenpulaksi asti. Kyläyhdistysten ja mm. urheiluseurojen talkoilemat paikallisladut kannattaa pitää mielessä, perinteisten isompien latukohteiden lisäksi. Kun paikalliset asukkaat laativat ladun, he tietävät tarkkaan mistä se kuljeltellaan, niin että silmänruokaa on maksimaalisesti. Parinkymmenen kilometrin päässä Joensuun torilta suikertelee Selkien huikeilla vaaroilla todellinen maisemalatu. Siru Päivinen kävi ihailemassa hengelle laadittuja kiskoja Selkien Sisun Matti Ikosen seurassa.
-
Linnunpönttöjä putsaamassa
24/03/2021 Duration: 11minNyt on viimeinen hetki puhdistaa pikkulintujen pöntöt, koska kevät etenee vauhdilla ja pesintä käynnistyy näissä asumuksissa jo muutamien viikkojen kuluttua. Pöntöistä poistetaan vanha pesäaines, kuoriutumattomat munat ja kuolleet poikaset, samalla häädetään pöntöstä uutta sukupolvea vaanivat kirput. Ohto Oksanen ja Asko Hauta-aho hiipivät lumisessa maastossa Lahden Nastolassa ja nyt vihertävä linnunpönttö on jo lähellä.
-
Rajavartiosto valvoo
24/03/2021 Duration: 09minTänäänkin kautta koko valtakunnan rajan ovat rajavartijamme partioineet, seuranneet valvontalaitteiden dataa ja pitäneet kalustoa kunnossa ja liikkeellä. Kauniin Pyhäjärven maisemissa Kiteen ja Kesälahden kainalossa kelkkapartio pyyhkäisi lenkin Suitsansaaren maisemissa. Hiljaista oli tällä kertaa. Raja houkuttaa, eikä rajavyöhykkeen tuntumassa liikkumisen pelisäännöt suinkaan ole kaikilla kulkijoilla hallussa. Siru Päivinen kävi kelkkapartion mukana Pyhäjärvellä, oppaana oli Tohmajärven rajavartioaseman päällikkö Mika Wegelius.
-
Autio pihapiiri
17/03/2021 Duration: 13minMikko Lagerström ja Juha Laaksonen olivat maaliskuisella retkellä Inkoossa ja he löysivät sieltä vanhan pihapiirin. Ainakin puita ja pensaita oli näkyvissä.
-
Henkilökuvassa eräopas Soile Sivonen
17/03/2021 Duration: 13minKorona on kurittanut erityisesti matkailuyrityksiä. Soile Sivonen aloitti eräoppaan työt Muoniossa juuri ennen kuin pandemia sulki rajat ja turistit jäivät kotiin. Nyt hän on käyttänyt aikaa uusien matkailutuotteiden suunnitteluun: olisiko esimerkiksi potkukelkkajookasta tai kalsarikävelyistä tulevaisuuden hittituotteiksi revontuliretkien rinnalle? Vaikka pandemian loppumisesta ei ole merkkejä, Soile Sivonen ei panikoi. Hän on ollut tyrskyissä ennenkin - ihan kirjaimellisestikin. Surffaamisen opiskelu opetti hänelle tärkeitä asioita luonnonvoimista, selviytymisestä ja itseensä luottamisesta. Toimittajana Muoniossa oli Anna-Kaisa Brenner.
-
Suurriistan jälkiä laskettiin Orimattilassa
10/03/2021 Duration: 11minTalvikaudella metsästäjät laskevat suurriistan jälkiä suomalaisessa luonnossa. Tänä vuonna vahva lumipeite on paljastanut metsien monet eläimet ja niiden reitit. Orimattilan Kuivannolla suurriistan jälkiä laskettiin lauantaina ja nyt alueen eläimistä ja niiden määristä on saatu tuoretta tietoa. Lumipyryssä Kuivannon metsästysseuran tukikohtaan ajeli Asko Hauta-aho.
-
Luontaisetuna luontoelämykset - Lapin ladut sykähdyttävät tekijäänsäkin
10/03/2021 Duration: 12minOletko koskaan miettinyt, millainen porukka vetää ladut Lappiin, jonne muu Suomi suuntaa hiihtämään talven ja kevään hangille? Pallaksen ja Muonion suunnalla kyse on kourallisesta miehiä, joiden käsialaa ovat tunturimaisemissa kiemurtelevat kaksi sataa kilometriä hiihtolatua ja kelkkareitit siihen lisäksi. Pekka Veisto on tehnyt latuja jo kohta 30 vuotta. Sykähdyttävintä hommassa on ympäröivä luonto ja tyytyväiset hiihtäjät, joita varten latukoneessa tai moottorikelkan selässä tulee joskus vietettyä puolikin vuorokautta yhteen putkeen.